Tietoa meistä

Historiaa

Suomussalmen Yrittäjänaiset ry. perustettiin 1980. Aluksi yhdistys kuului Yrittäjänaisten keskusliittoon, mutta erosi siitä myöhemmin ja toimi sen jälkeen Suomussalmen Yrittäjien alaosastona.

Keväällä 2005 järjestettiin Kianta-laivalla risteily jäsenille, jossa selvällä äänten enemmistöllä päätettiin lähteä viemään eteenpäin Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten yhdistyksen perustamista. 

Kesäkuussa 2005 kokoontui joukko naisyrittäjiä Ylä-Kainuu lehden konttoriin, jonne oli saapunut Yrittäjänaisten keskusliiton Kainuun aluekoordinaattori Miiariikka Heikkinen Kajaanin Yrittäjänaisista kertomaan keskusliiton toiminnasta. Mukana kokouksessa olivat Eeva Schroderus, Satu Heikkinen (TB), Ritva Mäkeläinen (Hiusriika), Sirkka Timonen (Kiertävä parturi-kampaaja), Seija Pyykkönen (Somaset), Minna Vikholm (Kiannon Kuohujen hoito-osasto), Sirpa Ollonberg (Haukiperän Puutarha), Marjut Korhonen (Ämmän Erä-Urheilu), Maija-Liisa Kauhanen (eläkel.), Eeva-Liisa Kemppainen (Epun Ratsutalli), Ulla Mykkänen (Monokari)

Muistiosta käy selville, että Kainuun naisyrittäjät kokoontuvat ulkoilun ja rentoutumisen merkeissä 9.-11.9.2005 Paljakassa ja Ylä-Kainuun Yrittäjänaiset perustettiin. 

HALLITUKSEN PERUSTAMISKOKOUS 

Pidettiin välittömästi Ylä-Kainuun Yrittäjänaiset ry:n perustamisen jälkeen. 

  1. Paikalla todettiin olevan läsnä kaikki hallituksen jäsenet, puheenjohtajana toimi Miiariikka Heikkinen Satu Heikkisen ollessa poissa. 
  2. Varapuheenjohtajan vaalissa valittiin yksimielisesti varapuheenjohtajaksi Vuokko Heikkinen.
  3. Sihteerin vaalissa sihteeriksi valittiin Titta Luukkonen.
  4. Taloudenhoitajan vaalissa taloudenhoitajaksi valittiin Marjut Korhonen.
  5. Tiedostussihteerin vaalissa valittiin tiedotussihteeriksi Titta Luukkonen, avustajinaan Marjut Korhonen ja Minna Vikholm. 
  6. Muita esille tulevia asioita olivat mm. Seniorikerhon perustaminen. Kerhoon jäseneksi pääsee 10 eurolla. Seniorikerholaiset saavat yhdistyksen tiedotteet, mutteivat naisyrittäjien Keskusliiton. Heillä on oikeus osallistua varsinaisen toimintaan ilman äänioikeutta.

 

Puheenjohtajat

Suomussalmen Yrittäjänaisten jäsentiedote vuodelta 1992
  • 2005-2011 Satu Mäkeläinen (os Heikkinen)
  • 2012-2015 Päivi Sainio-Rohner
  • 2016-2018 Seija Pyykkönen
  • 2019-2022  Kaisa Jokiperä
  • 2022-2024 Kirsi Moilanen
12710728_10208592125789590_2871683039209331603_o

Rakkaudentunnustus isänmaalle
30.11.2011 – 30.11.2019

Mitä rajaseudun nainen tunsi, kun sota ravisteli hänen kotiseutuaan, miten hän rakasti, kun puoliso taisteli rintamalla, miten hän pelkäsi, kun posti kantoi koteihin suruviestejä? Ja miten hän jaksoi, kun kaikki oli rakennettava uudelleen?

Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten Rakkaudentunnustus isänmaalle – esitys soi kiitoksena sotavuodet kokeneille naisille. Se nostaa esiin kotona ja rintamalla työskennelleiden naisten merkityksen ja luo kuvaa ihmisen ihmeellisestä selviytymis kyvystä sekä merkityksellisen työn voimasta. Esitys on myös kertomus naiseudesta, jota sotavuosien aikanakin vaalittiin, sekä ilosta ja toivosta, joita ei koskaan haluttu menettää.

Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten ehdottomasti suurin yhteinen ponnistus on ollut ”Rakkaudentunnustus Isänmaalle” esitysten toteuttaminen 8 vuoden aikana reilut 40 kertaa.

Esityksen ideoija ja käsikirjoittaja suomussalmelainen, fysioterapeutti Minna Vikholm sai veteraaniasiakkaita hoitaessaan kuulla monet koskettavat tapahtumat ja tarinat ja oppi tuntemaan sodan sadat kasvot. Sotaan osallistuneiden miesten osuus on ansaitusti Suomen sotahistoriassa tunnustettu ja arvostettu, mutta rintamalla erilaisiin tehtäviin osallistuneiden ja kotona työskennelleiden naisten merkitys on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tositarinat Lempin evakkomatkasta, Vilman vangiksi joutumisesta, Maijan järkyttävistä hetkistä partisaani-iskussa ja pikku-Saimin karjankuljetus matkasta muotoutuivat Rakkaudentunnustus Isänmaalle – esityksen perustaksi. Esitys oli kiitos ja kunnianosoitus veteraani sukupolvelle, erityisesti sotavuodet kokeneille naisille.

Rakkaudentunnustus Isänmaalle – esitys nähtiin ensimmäisen kerran Suomussalmella Teatteri Retikassa talvisodan syttymisen muistopäivänä 30.11.2011. Alun perin vain maakunnalliseen veteraanijuhlaan tehty esitys sai niin hienon vastaanoton, että vuosien varrella ryhmä on saanut kutsuja eri paikkakunnille ympäri Suomea. Noin 10 000 katsojaa on ollut kuulemassa ja kokemassa tarinaa.

Esitys kesti reilun tunnin ja se sisälsi lauluja, runoja, kirjeitä ja tarinoita suomussalmelaisten ja suomalaisten naisten elämästä sota-aikana. Esitys sai kiitosta koskettavuudestaan ja aitoudestaan, kertoohan se tarinoita rajaseudulla todeksi eletyistä hetkistä sen koko kirjossaan. Ja siitä kun sota loppui, se ei päättynytkään naisten osalta, vaan jatkui tukien ja huolten sodissa rikkimenneitä miehiään ja poikiaan.

Esityksen ohjasi teatteri-ilmaisun ohjaaja Ulla Schroderus ja musiikista vastasi alkuvuosina kanttori Merja Matero ja loppuvuosina musiikko Laura Matilainen. Esiintyjinä toimivat 24 Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten jäsentä sekä Merjan ja Lauran lisäksi hanuristi Veijo Pyykkönen ja kanteletar Aila Viinikainen.

Marttakurssi

Vuosien varrella mukana olleita näyttelijöitä:

Minna Vikholm, Merja Eskonpekka, Tarja Himanen,

Seija Kela, Eila Säkkinen, Sisko Juntunen,

Päivi Manninen, Pirkko Mikkonen, Inka Pyykkönen,

Leena Torvinen, Eeva-Maija Matero, Satu Mäkeläinen,

Eija Kymäläinen, Rauni Kela, Marjut Korhonen

Ritva Huttunen, Tyyne Räsänen, Katriina Kemppainen,

Kirsti Väisänen, Taina Matero, Päivi Sainio-Rohner,

Raija Luokkanen, Raili Hietala, Raili Vuorinen,

Sirkkaliisa Seppänen, Riitta Seppänen,

Esiintymispaikkakunnat: Suomussalmi, Kuhmo, Kajaani, Kuusamo, Kemijärvi, Kokkola, Oulu, Helsinki, Naantali, Kangasala, Kalajoki ja Ylivieska.

Ylä-Kainuun Yrittäjänaiset kiittävät sponsoreitaan ja yhteistyökumppaneitaan, jotka vuosien varrella ovat olleet tukemassa ryhmän esiintymisiä.

Erityisesti kiitämme Teatteri Retikkaa, Suomussalmen kuntaa, Ylä-Kainuun Osuuspankkia ja Tilausmatkat Oy:tä/Matka-Moilasta. Lämpimät kiitoksemme myös kaikille katsojillemme, esiintyjiemme perheenjäsenille ja muille tukijoillemme, joilta olemme saaneet valtavasti tukea ja kiitosta tekemästämme työstä.

Äreet Ämmät esittäytyvät

Valitsemme vuosittain yhdistyksemme jäsenistä Äreimmän Ämmän. Valinta tapahtuu syyskokouksessa jäsenäänestyksenä, eli kaikki voivat ehdottaa omaa suosikkiaan. Äänet suljetaan viralliseen lippaaseen, joka avataan pikkujouluissa, jolloin myös suoritetaan ääntenlaskenta. Mikäli useampi saa saman äänimäärän, annamme arvan päättää, kuka pystin saa.

Kriteereinä:

  1.  Voimassa oleva Ylä-Kainuun Yrittäjänaiset ry:n jäsenyys
  2.  Tahtonainen, joka kulkee jalat maassa, pää pilvissä, välittää ympärilleen positiivista ämmäenergiaa. Nainen jolla sydän paikallaan!
  3. Jalo toiminta oman jäsenistön puolesta
  4. Sama henkilö voi tulla valituksi vain kerran

Äreet ämmät -palkinnon saaneet

2010
Marjut Korhonen

Ämmän Erä-Urheilu Oy

2011
Minna Vikholm

Fysikaalinen Hoitolaitos Kunnoks Oy

2012
Päivi Sainio-Rohner

Alppisavos Oy

2013
Ritva Huttunen

Osuuskunta Kainuun Kuutamokeikat

2014
Sirkka-Liisa Seppänen

Hoitopiste Sirkkaliisa Seppänen

2015
Seija Pyykkönen

Somaset Ky

2016
Merja Eskonpekka

Asianajotoimisto Eskonpekka Oy

2017
Pirjo Kähkönen

Raate Travels Oy

2018
Eila Säkkinen

Tilitoimisto Eila Säkkinen

2019
Mira Oikarinen

Fysioterapia Mira Oikarinen Oy

2020
Minna Vikholm

Erikois-Ämmä 15v-juhlavuoden kunniaksi

2021
Kirsi Moilanen

K-Market Herkkukirsikka
Esa Kähkönen Oy

2022
Jaana Tolonen

Suomussalmen ATK-Pönkkä Oy

Kuvia vuosien varrelta

Klikkaamalla kuvaa näet sen isommassa koossa!

Kuvia vuosien varrelta